Ikioma hankala elämä...

... joka ei enää olekaan niin hankala!

Mulle kuuluu hyvää. Kohta on joulu ja mähän siis inhoan joulua, paitsi tänä vuonna. Oon pitkästä aikaa onnellinen, vaikka en ookaan yksin. Mulla on ihana avopuoliso, opinnot rullaa ja oon onnistunut laihtumaan viime syksystä yhteensä 11 kiloa. Terveys on pikkasen ollut huonolla tolalla, mutta hengissä ollaan ja ajateltiin pysyäkin.

Niin tosiaan, tapasin ton mun nykyisen avomiehen tossa huhtikuussa. Ei ihan love at the first sight, mutta no melkeen. Ehkä ekan kerran elämässä ihastuminenrakastauminen oikeasti vei melkeen järjen ja jalat alta, mikä ei toki ole kaltaiselleni ihmiselle ominaista. Ihana kesä vietettiin yhdessä ja käytiin ulkomaillakin. Syksyn tullen sitten tehtiin tällanen helkkarin fiksu ratkaisu ja muutettiin yhteen. En mä päivääkään ole katunut, vaikka tuntuu ettei ton miehen kaverit oikeen tätä hommaa hyväksy. Ihan sama mulle oikeastaan, me ollaan onnellisia yhdessä ja se riittää.

Oishan tän avoliiton kanssa voinut odottaakin, mutta mitä se nyt lopulta ois hyödyttänyt. Kuitenkin ollaan tässä melkeen alusta saakka nukuttu kaikki yöt yhdessä, joten ihan turha oli pitää kahta asuntoa. Eikä tää tästä odottamalla ois miksikään muuttunut, samat ongelmat ois ollu kuitenkin ja monta ihanaa hetkeä ois jääny kokematta. Se ei pelaa, joka pelkää. Tai no, kyllähän tää ihan mielettömästi on pelottanut hypätä uuteen suhteeseen kaikkien huonojen kokemusten jälkeen, mutta pikkuhiljaa ne entiset möröt väistyy. Ehkä kohta voin uskoa siihen, että mulla on ekaa kertaa ikinä rinnalla ihminen, johon voin luottaa. Että mä en ole yksin silloinkaan, kun kaikki kaatuu niskaan. Aiemmin oon aina ollut ja oon tottunu siihen. Enää ei oo kuitenkaan pakko selvitä kaikesta yksin ja se on ihanaa. Ehkä tässä on mun tulevaisuus. Ehkä. Oispa.

Koulussa menee superhyvin, mulla on hurja toive valmistua jouluna 2016. Saapa nähdä. Pystyn varmasti siihen, jos haluan. Musta tuntuu just nyt, että pystyn mihin vaan. Jos joku tahtoo mun supertylsää eämää seurata, niin Instagramista löytää nimellä noorapieni :)

Ihanaa joulua kaikille :)

Että semmosta.

Joo, tässä on nyt taas ihan muutama kuukausi vierähtänyt niin, että en oo tätä blogiani edes muistanut. Koulussa oon ahkerasti käynyt, se on niin mun oma ala ja rakastan opiskelua, vaikka joskus aamuisin väsyttääkin.

Paljon on elämässä myös muuttunut, erosin siis V:stä tossa marraskuussa. Sen enempää en viitsi syitä eritellä, mutta suhde oli niin vaikea, että ero oli lähinnä helpotus. Ainoastaan on tosi vaikea ollut opetella elömään yksin, toisinaan oon ihan lohduton, kun oon niin yksinäinen. Etenkin nyt, koska koulua on vähän ja en tapaa kavereitakaan sen takia niin usein.

Mulla on todella vilkkaat mieskuviot ollu tässä nyt, kun oon erosta toipunut ja sinkkuelämään päässyt kiinni. Mä kuitenkin haluaisin löytää uuden parisuhteen, mutta tulee jos on tullakseen. Tekis mieli melkeen avautua siitä, millasia kuspäisiä urpoja oon tapaillut tässä, mut aattelin ehkä perustaa oman blogin sitä varten, koska mulle on tosiaan sattunut vaikka ja mitä. Mulla on myös paljon patoutunutta aggressiota koskien näitä perinteisiä deittailusääntöjä, että ehkä se ois ihan hyvä perustaa sellanen blogi, jossa vain rauhassa rageta asioista. Tosin en kyl haluu, et kukaan tietää sen olevan mun blogi.

Mutta niin, kavereita oon siis täältä saanut paljonkin, muutaman tositosi hyvän. Heidi, Hilla, Mallu ja Rosa, ootte rakkaita <3 Oon laihtunutkin taas vaihteeksi, alottanu juoksemisen uudelleen ja toukokuussa alotan salitreenit. Että jeejee, ehkä joskus näytän taas ihmiseltä, enkä valaalta :D

Oli miten oli, ihan hyvää siis kuuluu kai. Kesää odotellessa! :)