... joka ei enää olekaan niin hankala!
Mulle kuuluu hyvää. Kohta on joulu ja mähän siis inhoan joulua, paitsi tänä vuonna. Oon pitkästä aikaa onnellinen, vaikka en ookaan yksin. Mulla on ihana avopuoliso, opinnot rullaa ja oon onnistunut laihtumaan viime syksystä yhteensä 11 kiloa. Terveys on pikkasen ollut huonolla tolalla, mutta hengissä ollaan ja ajateltiin pysyäkin.
Niin tosiaan, tapasin ton mun nykyisen avomiehen tossa huhtikuussa. Ei ihan love at the first sight, mutta no melkeen. Ehkä ekan kerran elämässä ihastuminenrakastauminen oikeasti vei melkeen järjen ja jalat alta, mikä ei toki ole kaltaiselleni ihmiselle ominaista. Ihana kesä vietettiin yhdessä ja käytiin ulkomaillakin. Syksyn tullen sitten tehtiin tällanen helkkarin fiksu ratkaisu ja muutettiin yhteen. En mä päivääkään ole katunut, vaikka tuntuu ettei ton miehen kaverit oikeen tätä hommaa hyväksy. Ihan sama mulle oikeastaan, me ollaan onnellisia yhdessä ja se riittää.
Oishan tän avoliiton kanssa voinut odottaakin, mutta mitä se nyt lopulta ois hyödyttänyt. Kuitenkin ollaan tässä melkeen alusta saakka nukuttu kaikki yöt yhdessä, joten ihan turha oli pitää kahta asuntoa. Eikä tää tästä odottamalla ois miksikään muuttunut, samat ongelmat ois ollu kuitenkin ja monta ihanaa hetkeä ois jääny kokematta. Se ei pelaa, joka pelkää. Tai no, kyllähän tää ihan mielettömästi on pelottanut hypätä uuteen suhteeseen kaikkien huonojen kokemusten jälkeen, mutta pikkuhiljaa ne entiset möröt väistyy. Ehkä kohta voin uskoa siihen, että mulla on ekaa kertaa ikinä rinnalla ihminen, johon voin luottaa. Että mä en ole yksin silloinkaan, kun kaikki kaatuu niskaan. Aiemmin oon aina ollut ja oon tottunu siihen. Enää ei oo kuitenkaan pakko selvitä kaikesta yksin ja se on ihanaa. Ehkä tässä on mun tulevaisuus. Ehkä. Oispa.
Koulussa menee superhyvin, mulla on hurja toive valmistua jouluna 2016. Saapa nähdä. Pystyn varmasti siihen, jos haluan. Musta tuntuu just nyt, että pystyn mihin vaan. Jos joku tahtoo mun supertylsää eämää seurata, niin Instagramista löytää nimellä noorapieni :)
Ihanaa joulua kaikille :)
2 kommenttia:
Moikka! Löysin tämän blogin googlaillessani OKL:lään hakemiseen vinkkejä. Itse siis kirjoitin viim ekeväänä ja kävin Vakavaa kokeilemassa huonolla valmistautumisella saaden reilut 60 pistettä. Tänä keväänä en elämäntilanteeni vuoksi edes hae, sillä lukeminen jäisi hyvin vähiin. Itselläni on ollut samoja tuntemuksia kuin sulla oli ennen sisään pääsyälä et oono liian tyhmä yliopistoon ja muuta vastaavaa. Mietin että alkaisin syksyllä opiskella avoimessa, ja yrittää sitten väylän kautta, sillä koen hyvin vahvasti että opettajan ammatti on mua varten. Tarkotus ois keväällä 2016 valmistautua ihan tosissaan pääsykokeeseen, vaikka tuntuukin aika kaukaiselta ajatukselta :) Oisko sulla antaa vinkkejä unelmani toteutumiseen? :)
On ainakin tosi hyvä idea opiskella avoimessa. Kannattaa ainakin kasvatustieteen perusopinnot suorittaa. Jos aika ja rahat riittää, niin miksei aineopintojakin.
En tiedä osaanko kovin hyvi vinkkejä antaa, mutta suosittelen valmistautumaan VAKAVAan niin hyvin kuin ikinä pystyt. Niistä pisteistä kun on hyötyä myös soveltuvuusvaiheessa (ainakin joissakin kaupungeissa, ellei jopa kaikissa?). Opiskelutekniikka on siis hyvä olla hallussa. Soveltuvuusvaiheessa luotan siihen, että oma persoona ratkaisee. Olin itse hankkinut myös esitietoa (ja hieman kokemusta) opettajan työstä sekä opinnoista Oulun yliopistossa. Mä ajattelen myös, että on tärkeää ollut kiinnostunut myös opettajuuden tieteellisestä perustasta ja tuoda tämäkin ilmi haastattelussa.
Mä otin tohon hakuprosessiin sillon pari vuotta sitten sellasen asenteen, että mä osaan ja mä pääsen, koska mä haen mun kutsumusammattiin ja olen siihen soveltuva. Toki usko oli välillä koetuksella, mutta se lienee normaalia :) Nykyään ajattelen, että ihminen pystyy mihin vaan, kun oikeesti tahtoo ja tekee töitä sen eteen.
Tsemppiä siis hakuprosessiin sitten, kun sen aika on. Opiskele ihmeessä siellä avoimessa, saat vähän tuntumaa siihen, että millasia ne meidän pääaineopinnot on.
Lähetä kommentti